Vuoden 2020 äitiyspakkaus lähtee maailmalle Porvoon Kirjakeskuksesta. Toimitukset on aloitettu ja ensimmäiset pakkaukset saapuvat tuoreille vanhemmille tällä viikolla. Äitiyspakkauksen toimituksesta vastaa Suomen kirjastopalvelu Oy, jonka logistiikkakumppani Porvoon Kirjakeskus on.

Vuoden 2020 äitiyspakkaus lähtee tuoreille vanhemmille Porvoon Kirjakeskuksesta.

“On upeaa päästä mukaan arvostetun, kansallisena ylpeyden aiheena pidetyn, äitiyspakkauksen toimitusprosessiin. Logistiset prosessimme soveltuvat monenlaisten tuotteiden toimitukseen, josta tämä on oivallinen esimerkki. Olemme todella ylpeitä uudesta aluevaltauksesta”, toteaa Porvoon Kirjakeskuksen vt. toimitusjohtaja Petteri Heikkinen.

Porvoon Kirjakeskus vastaa vuoden aikana arviolta yli 30 000 äitiyspakkauksen pakkaamisesta, varastoinnista ja toimittamisesta uusille vanhemmille.

Kelan tuottama äitiyspakkaus on äitiysavustuslain mukainen sosiaaliturvaetuus. Pakkaus sisältää 56 tuotetta vaatteista lastenkirjoihin. Lisäksi pakkauslaatikkoa on mahdollista käyttää vauvan vuoteena.

Porvoon Kirjakeskus Oy on logistiikkakeskus, joka tarjoaa yrityksille jakelu-, varastointi- ja tilauspalveluita. Sen asiakkaita ovat muun muassa verkkokaupat ja kirjakustantajat. Porvoon Kirjakeskus on suomalainen perheyritys ja osa Booky Groupia, johon kuuluvat myös Booky.fi Oy, Suomen kirjastopalvelu Oy ja Ostinato Oy.