Booky.fi Oy on ostanut Porvoon Kirjakeskus Oy:n 3.1.2018 solmitulla kaupalla. Yrityskaupan myötä Porvoon Kirjakeskus siirtyy osaksi Booky Groupia, johon kuuluvat myös Booky.fi ja BTJ Finland Oy. 

Booky.fi vahvistaa yrityskaupalla sekä palvelutarjontaansa että kilpailukykyään kirjatoimialalla.

– Porvoon Kirjakeskus on merkittävä toimija kirjalogistiikkamarkkinoilla. Sen liiketoiminta vahvistaa Booky.fi:n asemaa erityisesti kirja-alan tukkumyynnissä, kirjastokaupassa sekä oppimateriaalikaupassa. Kauppa tuo meille merkittäviä synergioita kirjojen järkevään liikutteluun. Tämä palvelee kaikkia Booky Groupin asiakkaita, myös kuluttajia, toteaa Booky.fi Oy:n pääomistaja Antti Ypyä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että uudella omistajalla on vahvaa logistiikkaosaamista ja innostunut ote kirjaliiketoiminnan kehittämiseen, sanoo Porvoon Kirjakeskus Oy:n toimitusjohtaja Jari Hyle.

Yrityskaupan myötä Booky Groupin yhteenlaskettu liikevaihto nousee noin 55 miljoonaan euroon ja työntekijämäärä kasvaa lähes 200 henkeen.

Yritysten toiminta jatkuu ennallaan. Mahdolliset muutokset toteutetaan vaiheittain ja niistä tullaan tiedottamaan asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Porvoon Kirjakeskus Oy on Porvoossa sijaitseva logistiikkakeskus. Yritys perustettiin vuonna 2011, kun WSOY Kirjakeskus yhtiöitettiin Porvoon Kirjakeskus Oy:ksi. Kirjakeskus ylläpitää ja kehittää kirjojen ja niihin liittyvien oheistuotteiden jakelu-, varastointi- ja tilauspalveluita.

Booky.fi Oy on suomalainen perheyritys. Verkkokirjakaupan valikoimaan kuuluvat kaikki kotimaiset ja noin 15 miljoonaa ulkomaista kirjaa, elokuvia, pelejä, musiikkia sekä toimistotarvikkeita. Perinteisten kirjakauppatuotteiden lisäksi Booky tarjoaa myös logistiikan ja verkkokaupan palveluita. Booky.fi on osa Booky Groupia, johon kuuluu myös kirjastopalveluja tarjoava BTJ Finland Oy.